Sivut

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Onko jo liian myöhäistä


Yli kolme vuotta näyttää vierähtäneen, kun viimeksi yritin lopettaa tupakointia. Terveys ei kyllä ole kohentunut tuon kolmen vuoden aikana, mikä nyt on sanomattakin selvää. Rahaakin on palanut ihan kivasti tähän harrastukseen. Tuolloin aikoinaan on näkynyt olevan 6,25 € aski ja nyt 6,50 €. Viime kerran yrityksen jälkeen olen siis poltellut savuna taivaalle 6,25€ / 20 * 25 * 365 * 3 = 8554,69 €. Tätä summaa ei nyt tietysti kannata jäädä harmittelemaan vaan pitää katsoa tulevaan.

Tämän kolmen vuoden aikana olen monet kerrat harkinnut lopettamista, mutta koskaan ei ole saanut mitään aikaiseksi. Helppoahan se olisi vain heittää pois, mutta sitä se nyt ei vain minulle. Olen todella riippuvainen nikotiinista, mutta tietenkään sen ei pitäisi olla este.

Kirjoittelen nyt ehkä vain siksi, että saisin itselle edes pientä motivaation tunnetta. Ihmeellistä sinänsä, että asia vaivaa jatkuvasti, mutta ei ole motivaatiota. Miettiessäni syitä tupakoinnille ja sen järkevyydelle en keksi yhtään, mutta haittoja kyllä tiedän ja jopa tunnen.

Toivottavasti tämä pikku runoilu pakottaa minut miettimään asiaa vielä enemmän ja palamaan aiheeseen.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ketuiksihan se on mennyt

Suoraan sanottanu tästä ei tule yhtään mitään. Olen yrittänyt välillä muutamaan kertaan lopettamista, mutta aina on menty päin mäntyä. Nyt on ollut useamman kuukauden sellainen jakso, että ei tahdo pari askia riittää päivässä. Nyt tuntuu, että en tiedä mitä tekisin ja ketuttaa kohtalaisesti katsoa tuota laskuria.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Hyvää vappua!

Vappu tulee olemaan meikäläiselle hankalaa, koska kaveripiiristä aika moni polttaa. En oikein tiedä pitäisikö yrittää välttää juhlimista vai ei. No huomenaamulla tulee kymmenen päivää täyteen ja toivottavasti se vähän motivoi pysymään savuttomalla linjalla. Toivotan kuitenkin oikein hyvää ja hauskaa vappua kaikille lukijoille!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Viikko takana ja monta vielä edessä

Nyt on selviydytty ensimmäisestä viikosta ja mieli on aika hyvä vaikka välistä hieman hermostuttaa. Yskä on tällä hetkellä kyllä välistä aika karmivaa, mutta keuhkothan siinä vain puhdistuu. Päänsärkyä esiintyy myös välillä, mutta siitä nyt en voi sanoa johtuuko lopettamisesta vai jostain muusta. Paino on pysynyt suurin piirtein samana vaikka ruokaa on tullut syötyä enemmän kuin tarpeeksi.

Rahaa on nyt säästynyt se 35 euroa ja avasin uuden tilin mihin on tarkoitus siirtää säästöt. Ajattelin kuitenkin siirtää aina 10 päivän välein sen 50 euroa. Rahaa ei kyllä tule jäämään säästöön, koska taloudellinen tilanne on sen verran heikko. Ensisijaisesti yritän käyttää näitä rahoja lainojen lyhentämiseen, mutta pitää yrittää myös kerätä pahan päivän varalle.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kohta viikko takana

Nyt on jo viisi savutonta päivää takana ja ensimmäinen hyvin nukuttu yö. Iltaisin ei ole meinannut saada unta, mutta toisaalta olen herännyt virkeänä vaikka unet olisivat jääneet neljään tuntiin. Ruoka on maittanut ehkä vähän liikaakin, mutta ehkä se on pienempi paha kuin tupakointi. Nyt on tosin jo pitkiä hetkiä, että en edes ajattele tupakkaa.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Ensimmäisen päivän mietteitä

Toista kertaa yrittämässä ja ensimmäinen päivä lähes lusittu. Tuntuu kyllä huomattavasti vaikeammalta kuin ensimmäisellä kerralla. Olen kyllä polttanut tuon ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen melkein kaksi askia päivässä ja varmasti tällä on jotain vaikutusta. Tänään on onneksi ollut paljon kaikenlaista tekemistä, että ei ole oikein ollut edes mahdollisuutta polttaa. Ruoka- ja kahvitaukojen jälkeen tosin on ollut vähän tuskaiset tunnelmat, mutta aika nopeasti siitä pääsee yli. Päivän vaikein hetki eli aamu on kuitenkin jo ohitettu ja iltaa odotellaan. Illalla voi olla odotettavissa unettomuutta, mutta yritetään sinnitellä se hetki jollain konstilla.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Uutta yritystä kehiin

Nyt on tullut aika yrittää uudestaan tuota 100 päivän savuttomuutta. Olen pohtinut tässä, että mikä meni ensimmäisellä kerralla pieleen. Oikeastaan tein sellaisen virheen, että poltin sen ensimmäisen vähän kuin itseltäni salaa ja ajattelin, että vain tämän yhden. No eihän se siihen yhteen jäänyt vaan seuraava olikin jo paljon helpompi polttaa. En myöskään ollut mieleltäni valmis tähän yritykseen vaan ajattelin, että menetän jotain elämästäni. Nyt olen lukenut Stumpaa tähän! nimistä kirjaa ja tunnen olevani huomattavasti valmiimpi tähän haasteeseen. Päivämäärä on päätetty ja uusi alku alkaa huomenna.